Ellei muutu pahemmaksi...

Hiippaläpän vuoto on synnynnäinen ja melko yleinen vika. Useimmat, joilla se on, elävät elämänsä onnellisesti tietämättä juuri mitään koko asiasta, sillä lievä vuoto ei välttämättä aiheuta mitään oireita, ainoastaan sydämen sivuäänen sydäntä kuunnellessa.

Sain tietää viasta 18-vuotiaana vuonna 2010, kun lääkärintarkastuksessa ajokorttia varten sydämen sivuääni oli kuulemma voimistunut. Itse en ollut tiennyt koko sivuäänestä yhtään mitään. Kävin sydämen ultraäänitutkimuksessa, jossa minulla todettiin sydämen läppävika. Olin siis sydänvikainen.

Tieto oli silloin aika pysäyttävä, vaikka lääkäri sanoikin, ettei se vaikuta normaaliin elämään millään tavalla. Noniin, tässä sitä ollaan sydänvikaisten mummojen kanssa samassa kastissa, ajattelin.

Älä nyt kuitenkaan mitään maratonia lähde juoksemaan.

Okei. Vuosittainen seuranta ultraäänikuvauksilla. Mitään toimenpiteitä (leikkausta) ei tarvitse tehdä, ellei tilanne muutu pahemmaksi.

Sydän syyniin

Syksyllä 2012 oli taas aika käydä vuosittaisessa ultraäänikuvauksessa toteamassa, ettei mikään ollut muuttunut. Mutta. Tällä kertaa lääkäri ei sanonutkaan juu eipä ole tilanne mihinkään muuttunut, vaan meni sanattomaksi ja kuvasi sydäntä vielä pitkän tovin ylitöinä. Lääkäri ei osannut siltä istumalta sanoa, että onko kyseessä nyt leikkausta vaativa läppä vai ei, joten minut lähetettiin jatkotutkimukseen TAYSin Sydänkeskukseen.

TAYS Sydänkeskus ja ruokatorviultra

Sydänkeskuksessa kävin rasitustestissä (poljin kuntopyörällä kasvavalla vastuksella 10 minuuttia), mutta siinä ei ilmennyt mitään poikkeavaa.

Sen jälkeen kävin ruokatorven kautta tehtävässä ultraäänikuvauksessa eli ruokatorviultrassa. Se oli ehkä epämiellyttävin kokemus ikinä.

Ruokatorviultrassa saadaan paljon parempi näkyvyys sydämeen kuin normaalissa, rinnan päältä kuvattavassa ultrassa. Menetelmällä saadaan siis huomattavasti tarkempia kuvia sydämen rakenteista ja vieläpä ilmeisesti 3D:nä.

Ongelma on kuitenkin se, että kuvausta varten tarvitsee niellä noin sentin paksuinen jättimäisen lakupötkön näköinen letku, jonka päässä kuvausanturi on. Ja letku on siis koko kuvauksen ajan suussa, toinen pää masussa ja toinen pää laitteessa, jolla lääkäri ohjailee anturia ja räpsii kuvia.

Kurkku puudutettiin (kurlasin puuduttavaa ainetta), jonka jälkeen menin kyljelleni makuulle ja saman tien hoitaja tunki letkua suuhun, niele tuosta :))

Seuraus: megalomaaninen oksennusrefleksi.

Makasin letku suussa noin 15 minuuttia oksennusrefleksiä vedet silmissä pidätellen ja lääkäri näpytteli peliohjaimen näköistä laitetta ja otti kuvia sydämestäni.

Kuvaustulokset menivät Sydänkeskuksen lääkärien kokoukseen tutkittavaksi ja pohdittavaksi. Noin viikon päästä lääkäri soitti ja kertoi: kyllä, leikkaus täytyy tehdä.