maanantaina, syyskuuta 26, 2016

Kontrolli kolmen vuoden jälkeen

Viimeisin käyntini TAYSissa oli leikkausvuodelta 2013. Vihdoin yli kolmen vuoden jälkeen edellisestä kerrasta sain kutsun Sydänsairaalaan (ent. Sydänkeskus) nyt syyskuussa 2016 . Olinkin jo odottanut kontrollia ja miettinyt, ovatko he unohtaneet minut :)

Kyse oli erikoislääkärin vastaanotosta, jossa tehtiin tuttu sydämen ultraäänikuvaus. Lääkäri hoiti asiansa luotettavasti ja asiantuntevasti, kuten aina. Korjattu läppä toimii kuten pitääkin ja olen siis edelleen terve. Jokin uusi sivuääni (jota ei ennen leikkausta ollut) kuului, mutta lääkäri ei löytänyt sille mitään rakenteellista syytä, vaan päätteli sen johtuvan jostain leikkauksen aiheuttamasta uudesta virtauksesta sydämessä. Ei siis syytä huoleen.

Seuraava kontrolli on 4-5 viiden vuoden päästä, eli aika harvakseltaan niitä on jos kaikki on kunnossa. Toki jos omassa olossa tapahtuu muutoksia, voi ottaa yhteyttä, jolloin kontrolli on aiemmin.

PS. Kuulemma TAYSin potilasjärjestelmä on niin jämpti, ettei sieltä yksinkertaisesti voi unohtua. Eli jos pohdit, kuinka usein leikkauksen jälkeinen kontrolli on - ovatko he unohtaneet sinut - ei syytä huoleen. Kyllä sieltä kirje lopulta tulee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti